Ergobaby 360 Cool Air -kantoreppu eli The thing we couldn’t live without

Olen ollut niin tyytyväinen meidän Ergobaby-kantoreppuun ja saanut siitä niin paljon kyselyjä liikenteessä ollessani, että ajattelin pyhittää aiheelle yhden lyhyen postauksen. Kyseessä on siis 360-malli, eli sellainen, jossa lasta pystyy kantamaan kasvot menosuuntaan päin. Kaikille kantorepun ostoa harkitseville voin lämpimästi suositella juuri tuollaista mallia, sillä ympäristön näkeminen jos mikään saa lapsen viihtymään repussa…eikä tätä ominaisuutta ole kaikissa repuissa!

Me ollaan liikuttu Leonin kanssa melko paljon ja mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä vähemmän hän viihtyy vaunuissa. Siellä nukutaan, mutta kaikki muu aika pitäisi nähdä ja liikkua mahdollisimman paljon. Reppu hankittiin jo kesällä ja ehdin jo hetken aikaa harmitella kovaa hintaa ja sitä, että Leon ei viihtynyt kasvot itseeni päin yhtään…kunnes ikää ja painoa tuli sen verran, että pystyimme kääntymään toiseen suuntaan. Ja kas. Sain taas vapaat kädet ja mahdollisuuden liikkua kaupungilla ja asioilla. Ikää Leonilla taisi olla silloin jotain 5kk ja nyt 9kk ja koska hän ei vielä kävele, reppu on meillä päivittäisessä käytössä tai vähintäänkin silloin kun lähdemme kotoa pois.

Kertaakaan en ole uskaltanut lähteä liikenteeseen ilman reppua ja se on meillä niin ikään osa hoitolaukkua. Toisinaan, jos tiedän, että päikkärit on juuri nukuttu, enkä tee vaunuilla mitään, saatan jättää ne autoon ja pääsemme ketterämmin asioille pelkällä repulla. Erityisesti keskustassa kaikkien kapeiden käytävien, hissien ja vanhojen rakennusten kanssa reppu on ollut pelastus.

Repun saa tosiaan laitettua neljään eri asentoon ja väri on tyylikäs harmaa. Cool Air -malli oli mun miehen valinta ja vaikka Suomessa asutaan, niin kyllä se oli varmaan ihan hyvä valinta. Mies ei tosin ole vielä kertaakaan reppua pitänyt, mutta ainakin Leonilla on sen kanssa vähemmän kuuma. Se miksi mä itse kiinnostuin merkistä olivat lukuisat positiivisen arvostelut ja se, että mallia suositeltiin myös selkävaivoista kärsiville. Mullahan noita selkävaivoja on riittänyt ja täytyy sanoa, että reppu todellakin tuntuu ergonomiselta! Tällä hetkellä Leon painaa 9kg ja repun kanssa se ei tunnu miltään!

Myös repun muotoilu miellyttää mun silmää. Ja kyllä, äiditkin voi miettiä näitä asioita… Jos joku kaipaa inspistä tyylikkääseen äitityyliin, niin kannattaa seurata Instassa Lena Terlutteria. Siinä vasta äiti! Ja muuten hänkin on Ergobabyn omistaja, joskin hänen reppunsa on simppelimpi versio meidän repusta… 🙂

 

(Kuvat/Images: Ergobaby)

2017-02-21T20:52:29+00:00 February 21st, 2017|CATEGORY: BABY|0 Comments

Leave A Comment